Iin Rantakestilä

Iijokisuun Rantakestilään, perille saakka, johtaa Iijokea pitkin merkitty veneväylä. Rantakestilän vieraslaiturissa onnistuu myös tankkaus ja WC:n tyhjennys.

Rantakestilästä on veneyhteys pienveneillä Raasakan voimalaitoksen alapuolelle asti. Iin kunnantalon rannassa on vierasvenelaituri, josta on suora yhteys Iin kuntakeskustaan ja Wanhalle Haminalle. Venematka on tehtävä etelähaaran Ellannivan kautta, mutta Ellalannivassa veneily vaatii erityistaitoja. Turvallinen veneilyreitti on lähellä Ellalanrantaa, mutta reitille ei ole saatu pysyvää merkintätapaa kovien virtausvaihtelujen takia.

Rantakestilässä on ollut monenlaista Iin sekä myös Suomen historiaan liittyvää toimintaa, lue lisää...

Rantakestilä oli puun uiton aikaan Iijoen erottelualue ja tukikohta. Uittorakenteita on alueella muutoinkin nähtävissä, satamaan tultaessa ensimmäisenä silmään pistää punainen puurakenteinen varastorakennus, josta on tehty tanssialue. Piipunjuuritanssit ovat olleet suosittuja. Tansseista säännöllisimmin toteutuu Kuningasjätkä Iin Tukkilaiskisa -tanssit heinäkuun ensimmäisenä lauantaina.

Nykyisinkin alue tunnetaan elinkeinotoiminnasta

Kalastus on aina ollut merkittävä elinkeino ja elämäntapa iiläisille. Kalansaaliit, kalanhoito, kalanviljely ja kalanjalostus antavat merkittävää toimeentuloa monille iiläiselle. Rantakestilässä voi tutustua kalahautomoon ja yleensäkin Iin laajaan kalanhoitoon liittyviin asioihin.

Rantakestilän palveluihin kuuluu myös Alarannan Kota, jonka monikäyttöiset tilat, kodan ja sen lähiympäristön rantamiljöö antavat virikkeitä monipuolisille toiminnoille. Alarannan Kodan rakennukset valmistuivat alun perin 2002, muutoksia ja parannustöitä tehtiin vuonna 2008.

Alarannan Kotarakennuksiin kuuluvat Kodan alakerta (sali, keittiö, eteinen) yhteensä 70 m² sekä kodan vintti 20 m² , joka toimii majoitustilana. Pytinkirakennuksen pinta ala on 100 m² (tupak + 3mh + et + wc/suihku). Saunassa on erillinen saunatupa ja vilpola, tilaa yhteensä 36 m², näiden lisäksi erilliset WC-tilat.

Kalavedet alkavat heti omasta rannasta, vuokraan sisältyy viehekalastuslupa, käytössä on myös soutuvene. Lisäksi lähistöllä on mahdollisuus metsästykseen, marjastukseen ja sienestykseen.

Rantakestilässä on toiminut Pohjolan pioneerien (PIONP 5) varuskunta välirauhan aikana 1.11.1940 – 17.6.1941. Iijokea tunnetuksi tehnyt Kalle Päätalo suoritti täällä palvelustaan. Alueella on kivipaasi muistomerkkinä varuskunnasta.