Tule tutustumaan Iin kulttuurimaisemaan
Iin kunta kohentaa kuntailmettä rakentamalla valtatien välittömään yhteyteen niin sanotulle Koskiniemen alueelle taidepuistoalueen. Aluetta raivataan siten, että valtatietä kulkevalle avataan suora jokinäkymä. Investointi on osa Iin kulttuurimaisemareittiä, joka yhdistää Wanhaa Haminaa ja taidekeskus KulttuuriKauppilaa.
Koskenniemen taidepuistoaluetta voi kiertää noin kolme metriä leveää kivituhkapinnoitettua polkua pitkin. Alueelle tulee myös eväs-, onkilaituri- ja kivenheittopaikka. Koskenniemen taidepuistoalue sijaitsee Iin kulttuurimaisemareitin puolessa välissä.
Iin kulttuuriperintöalueita yhdistävä, jokivartta pitkin kulkeva kulttuurimaisemareitti on jo sellaisenaan luonnonmaisemaltaan hätkähdyttävä. Rakentamisen jälkeen se on paikka, joka tarjoaa jokaiselle jotain; luonnon erityispiirteet, paikallishistoria elävine tarinoineen, kalastuskulttuuri sekä luontotaideteokset muodostavat herkän kokonaisuuden.
Reitin varrella kerrotaan Iin historiasta, reitin taideteoksista sekä paikallisista ilmiöistä. Merkittävää on, että alueelle sijoitetaan Pohjoisen ympäristö- ja veistotaiteen ART Ii Biennaali 2012:n teokset.
Lisätietoja: KulttuuriKauppilan toiminnanjohtaja Leena Lämsä, p. 050 3950 313, e-mail: leena.lamsa(a)ii.fi
Lisää hankkeesta...