Tiedotteet

Tällä sivustolla tiedotetaan Iin ajankohtaisista asioista.
Kuntalaisten kannattaa seurata myös kunnan virallisia ilmoituksia.

Ehdota vuoden 2018 iiläistä sekä ympäristöpalkinnon saajaa

Ehdottaa voi ajalla 7.5.-10.6.2018 sekä verkossa että paperilomakkeella Iin ja Kuivaniemen kirjastoilla aukioloaikoina.

Vuoden 2018 iiläisen valitsee Iin kunnanhallitus. Ympäristöpalkinnon saajan valitsee kunnanhallitus Iin ympäristöyhdistyksen ehdotuksesta. Nimitykset julkistetaan Iin kotiseutuviikon pääjuhlassa sunnuntaina 1.7.2018 klo 12.30, Huilingin Näyttämöllä.

Ehdotuslomakkeet avataan maanantaina 7.5.2018 verkossa osoitteissa:

Vuoden iiläinen -nimitys on myönnetty vuodesta 2002 lähtien vuosittain henkilölle, joka on syntynyt, asuu tai toimii Iissä, ja joka on työllään, toiminnallaan tai saavutuksillaan tehnyt Iitä tunnetuksi, edistänyt kuntakuvaa tai vaikuttanut merkittävästi kunnan kehittämiseen.

Ympäristöpalkinto myönnetään henkilölle tai taholle, joka on teoillaan edistänyt asuinympäristön turvallisuutta ja viihtyisyyttä, rakennusperinteen säilyttämistä, luonnon- ja maisemansuojelua, luonnonvarojen kestävää käyttöä, energian säästämistä, luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä tai muuta kestävän kehityksen kannalta tärkeää tavoitetta.

jaa