Tiedotteet

Tällä sivustolla tiedotetaan Iin ajankohtaisista asioista.
Kuntalaisten kannattaa seurata myös kunnan virallisia ilmoituksia.

Oulun seudun asukkaat kutsutaan mukaan joukkoliikenteen sähköisten tietopalveluiden kehittämiseen

Oulun seudulla alkaa uusi joukkoliikenne ensi kesänä. Tilaajavetoisen liikenteen aloittaminen vaatii vielä paljon työtä, mutta avaa myös uusia mahdollisuuksia.

Sähköisten tietopalveluiden suunnittelussa on otettu lähtökohdaksi erilaiset käyttötilanteet. Palveluilla halutaan vastata nopeasti ja helposti kysymyksiin: miten pääsen perille, milloin bussi tulee ja missä se on tulossa? Tietojen esittämisessä ensisijaisina laitteina ovat matkustajien omat päätelaitteet, kuten matkapuhelin, tablet-laite ja tietokone. Tietoja esitetään myös vilkkaimmille pysäkeille asennettavilla näyttölaitteilla.

Tietoaineistot tullaan jakamaan avoimesti kaikille halukkaille yleisten rajapintojen kautta, joka helpottaa esimerkiksi mobiilisovellusten kehittämistä.Erinomaisena esimerkkinä avoimen datan hyödyntämisestä voisi mainita HSL:n avoimen kehittäjäyhteisön kanssa tekemän joukkoliikennenavigaattorin. Asiasta kiinnostuneiden kannattaa seurata maanantaina Ouluun saapuvan Open Knowledge Roadshown antia. Tiedossa on mielenkiintoisia Oulua koskevia julkistuksia.

Tietopalvelu hankitaan Oulun seudun kuntien ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen yhteishankkeena. Hankintaan sisältyy myös liikennevaloetuudet myöhässä aikataulustaan oleville busseille. Hankinnan alustavan aikataulun mukaan järjestelmä valmistuu vuoden 2014 loppuun mennessä. Kilpailutuksessa korostetaan käyttäjäystävällisyyttä.

Hankintaa valmisteleva projektiryhmä kutsuu asukkaat ja muut sidosryhmät osallistumaan tietopalveluiden kehittämiseen. Ehdotukset ja toivomukset otetaan mieluusti vastaan. Niistä poimitaan parhaat ideat sekä hyödynnetään ne hankinnassa, palveluiden ylläpidossa ja myöhemmin jatkokehittämisessä. Ideoita voi kirjoittaa vapaasti osoitteeseen www.facebook.com/oulunliikenne tai lähettää sähköpostilla osoitteeseen liikenteenhallinta@ouka.fi 1.12. mennessä tulleiden ehdotusten kesken arvotaan viisi kappaletta 40 matkan kaupunkisarjalippuja tai vastaavanhintaisia lahjakortteja Oulun seudun joukkoliikenteeseen. Hankinnan edetessä pohditaan uusia tapoja ottaa asukkaat ja muut sidosryhmät mukaan tietopalvelujen kehittämisessä.

Lisätietoja:
Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut
liikenneinsinööri Jukka Talvi, etunimi.sukunimi@ouka.fi, 044 7032 108

Linkki tiedotteeseen...

Yhteistyöterveisin
Claes Krüger
Kehittämispäällikkö
p. 044 703 1247
Kirkkokatu 2
90015 Oulun kaupunki

jaa