Kaksivuotinen esiopetuksen kokeilu alkaa elokuussa 2021

Iin kunta on valittu mukaan opetus- ja kulttuuriministeriön kaksivuotisen esiopetuksen kokeiluun. Kokeiluun valittiin yhteensä 105 kuntaa.

Kokeilu alkaa elokuussa 2021 ja kestää toukokuun 2024 loppuun. Kokeiluun osallistuvat lapset ovat syntyneet vuosina 2016 ja 2017. 

Osa kokeiluun osallistuvista lapsista valitaan satunnaisotannalla koeryhmiin ja osa verrokkiryhmiin eli vain osa kunnan viisivuotiaista osallistuu kaksivuotisen esiopetuksen kokeiluun.

Iistä mukana on 5 kunnallista päiväkotia:

  • Alarannan päiväkoti
  • Haminan päiväkoti
  • Lakson päiväkoti
  • Nikkarin päiväkoti
  • Tikkasen päiväkoti

Vuonna 2016 syntyneet lapset aloittavat kokeilun elokuussa 2021 ja vuonna 2017 syntyneet elokuussa 2022.

Esiopetuksen kokeiluun valittujen päiväkotien vuonna 2016 syntyneiden lasten huoltajille sekä niille lapsille, jotka eivät tällä hetkellä ole varhaiskasvatuksessa, mutta ovat oikeutettuja hakemaan mukaan lähipäiväkodissa järjestettävään kokeiluun, postitetaan tiedotteet ja hakuohjeet. Vaikka lapsi olisi jo kokeilua järjestävässä päiväkodissa, huoltajan on kuitenkin haettava kokeiluun erikseen. Tällä varmistetaan huoltajien suostumus kaksivuotisen esiopetuksen kokeiluun.

Lisätietoja kaksivuotisen esiopetuksen kokeilusta verkossa: https://minedu.fi/kaksivuotisen-esiopetuksen-kokeilu

Lisätiedot: 

Varhaiskasvatusjohtaja Virpi Uutela
p. 040 668 4114, virpi.uutela [at] ii.fi     

Tuen koordinaattori Pauliina Auranaho
p. 040 623 3550, pauliina.auranaho [at] ii.fi