Asteroidea: In Silence - Hiljaisuudessa

Alkaa

Päättyy

Hiljaisuus voidaan ymmärtää äänen tai puheen poissaolona ja tällä tavoin käsittää poissaolevan kautta. Samaan aikaan hiljaisuus on mahdollisuus signaalin vastaanottamiseen. Kaikki tarkka tutkimus, oivallukset ja ajatuksen kehittyminen alkavat hiljaisuudesta. Hiljaisuus on yhteyden, keskittymisen ja itseensä syventymisen rauhoittava tila. Hiljaisuudella on myös valtava voima parantaa ja tarjota ratkaisuja.

KulttuuriKauppilan tammikuun residenssitaiteilijoiden, moskovalaisten Lia Schellin ja Anton Kraftskyn projekti Asteroidea syntyi vuonna 2015 hiljaisessa, luonnonläheisessä ympäristössä Pohjois-Karjalassa. Tammikuun 2020 residenssijakso Iissä onkin luonnollinen jatkumo projektille. Residenssijaksonsa päätteeksi Schell ja Kraftsky järjestävät kaksiosaisen näyttelyn Taidekeskus KulttuuriKauppilassa ja Galleria Rännissä Oulussa. Sekä Iissä työstettyjä että aikaisempia teoksia esittelevä näyttely on projektin ensimmäinen.

Näyttely avoinna 24.1. klo 13–17 ja 27.1.–30.1. klo 13–17
Vapaa pääsy, tervetuloa!
Lisätietoja: www.kulttuurikauppila.fi/news/asteroidea-in-silence-hiljaisuudessa-24-1…

ASTEROIDEA Hiljaisuudessa

Kohderyhmä

Näyttelyt

Tapahtumapaikka

KulttuuriKauppila

Tapahtumapaikan osoite

Kauppilantie 15, 91100 Ii

Järjestäjä

KulttuuriKauppila

Yhteyshenkilön nimi

Inka Hyvönen

Yhteyshenkilön yhteystieto

inka.hyvonen@ii.fi