Aseman koululle valtakunnallista tunnustusta luonto- ja ympäristökasvatuksesta

Aseman koulu on saanut valtakunnallista tunnustusta pitkäjänteisestä luonto- ja ympäristökasvatustyöstään. Koulu sertifioitiin viime syksynä Luonto- ja ympäristökoulujen verkoston LYKE-kouluksi ensimmäisenä peruskouluna Suomessa.

Verkostosta vastaa Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liitto ry, jonka tavoitteena on vahvistaa lasten ja nuorten luontosuhdetta sekä kestävän elämäntavan oppimista.

Noin 90 oppilaan Aseman koulunjohtaja Marja Nousiainen kertoo, että luonto- ja ympäristökasvatus sekä lähiluonnon hyödyntäminen ovat luonteva osa jokaista koulupäivää. Oppitunteja pidetään usein ulkona esimerkiksi metsässä, laavulla tai vesistön äärellä.

- Koulumme on ollut Vihreä lippu -koulu jo 20 vuoden ajan. Se kertoo sitoutumisestamme ympäristövastuulliseen toimintaan, kuten energiansäästöön ja kierrätykseen. Meillä ympäristökasvatus ei ole yksittäinen projekti tai teemapäivä, vaan tapa oppia ja elää, Nousiainen kuvailee.

Osaamista jaetaan eteenpäin
LYKE verkoston kautta Aseman koulu saa käyttöönsä opetusmateriaaleja, vertaistukea ja koulutuksia. Samalla koulu toimii esimerkkinä ja inspiraationa muille.

- Meillä käy säännöllisesti kansainvälisiä vieraita tutustumassa opetusmenetelmiimme, ja myös päiväkotiryhmät käyvät kokemassa luontopainotteista arkeamme. Olemme lisäksi ensimmäinen koulu, jossa uimaopetus aloitetaan luonnonvesissä. Tavoitteenamme on luoda lapsille luonteva suhde ympäristöön sekä ripaus rohkeutta ja sinnikkyyttä, koulujohtaja kertoo.

Kuva (Aseman koulu): Kolmos-nelosluokan oppilaat aloittivat lintujen talviruokinnan marraskuussa. Erittäin uhanalainen hömötiainen ruokailee paikalla päivittäin. Oppilaat havainnoivat lintujen käyttäytymistä.

Aseman koulun oppilaiden lintujen talviruokintapaikalla.

Lisätiedot verkossa: luontokoulut.fi