Taidenäyttely: Antti J. Leinonen - Last Man Fishing – Perämeren kalastajat

Alkaa

Päättyy

Valokuvanäyttely Last Man Fishing – Perämeren kalastajat tutkii Perämeren hiipuvaa kalastajakulttuuria navigoiden valokuvataiteen ja dokumentarismin rajapinnoilla. Näyttely on kurkistus viimeisten edelleen elantonsa kalastuksella ansaitsemaan pyrkivien kalastajien maailmaan.

Muuttuva ympäristö ja vaativa työ ankarissa sääoloissa tekevät elinkeinosta haastavan, mutta vapaudenkaipuu ja intohimo saavat kalastajat jatkamaan niin pitkään kuin jalat vain kantavat.

Iiläinen Antti J. Leinonen on työskennellyt vapaana valokuvaajana ja videokuvaajana vuodesta 2002 lähtien. Hänen töitään on julkaistu monissa kotimaisissa ja ulkomaisissa kanavissa – niin televisiossa ja sanomalehdissä kuin aikakauslehdissäkin. Tilaustöiden ohella Leinonen on omistautunut omille projekteilleen. Leinonen on yksi Taidekeskus KulttuuriKauppilan kotitaiteilijoista, KulttuuriKauppilan hallituksen jäsen ja Valto Pernu Photo Marathonin taiteellinen johtaja.

Näyttely avoinna 1.7.–31.8.
ti–la 12–17

Avajaiset lauantaina 29.6. klo 17–19.

Vapaa pääsy, tervetuloa!

Lisätietoja: www.kulttuurikauppila.fi

kalastaja Perämerellä

Kohderyhmä

Näyttelyt

Tapahtumapaikka

KulttuuriKauppila

Tapahtumapaikan osoite

Kauppilantie 15, 91100 Ii

Järjestäjä

KulttuuriKauppila

Yhteyshenkilön nimi

Inka Hyvönen

Yhteyshenkilön yhteystieto

inka.hyvonen(a)ii.fi

Tapahtumat

Su 21.04.2024 • 18:00
Ma 22.04.2024 • 18:00
Ti 23.04.2024 • 18:00
Ke 24.04.2024 • 09:30
Pe 26.04.2024 • 07:30
La 27.04.2024 • 10:00