Iin kunta ja Micropolis Oy osallistuvat Innovation in Politics -kilpailuun ilmastonmuutoksen selättämiseen keskittyvällä hankkeellaan

Kilpailun tavoitteena on edistää demokratiaa ja eurooppalaisia arvoja.

Eurooppalaisessa Innovation in Politics Awards -kilpailussa palkitaan innovatiivisia yhteiskunnallisia hankkeita kahdeksassa kategoriassa: elämän laatu, vapaus, hyvinvointi, ekologisuus, sivistys, demokratia, ihmisoikeudet ja yhteisöllisyys. Kilpailun avulla halutaan vahvistaa demokratiaa ja tukea eurooppalaisia arvoja.

Palkittujen töiden tulee olla uraauurtavia ja innovatiivisia. Sen lisäksi arvioidaan miten ne vahvistavat yhtenäisyyttä ja luottamusta yhteiskunnassa, osallistavat ihmisiä sekä ovat kestäviä ja taloudellisesti toteuttamiskelpoisia.

Ii osoittaa, että pieni ja paikallinen voi vastata globaaliin haasteeseen 

Ilmasto lämpenee arktisilla alueilla nopeammin kuin missään muualla. Iin kunta ei jäänyt toimettomaksi, vaan päätti tarttua globaaliin ongelmaan yhdessä paikallisten asukkaiden ja yritysten kanssa.  

–    Olemme vuodesta 2012 lähtien etsineet ratkaisuja ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi yhdessä kuntalaisten ja paikallisten yritysten kanssa. Tähän mennessä kunnan päästöt ovat vähentyneet 60 prosenttia, kertovat Iin kunnanjohtaja Ari Alatossava ja Micropolis Oy:n toimitusjohtaja Leena Vuotovesi.  

–    Ii on esimerkki kaikille pienille kunnille siitä, miten koko maapalloa koskevaa ongelmaa vastaan voidaan taistella paikallisesti. Osallistumalla kilpailuun saamme mahdollisuuden näyttää Suomen lisäksi muille Euroopan maille, että pienikin toimija voi saada aikaan merkittävän muutoksen. 

Innovation in Politics toimii 14 maassa, kilpailuun projekteja koko Euroopan neuvoston alueelta

Innovation in Politics Institute (IPI) on Wienissä perustettu puolueista riippumaton organisaatio, joka toimii 14 Euroopan maassa. Sen toiminta on käynnistetty vuonna 2017 lahjoitusvaroilla. Lahjoittajia ovat muun muassa Kahane Foundation, B&C PrivatStiftung, Wienin kaupunki ja Industrieverein (Federation of Austrian Industies). IPI:n maakohtaiset edustajat ovat politiikan ja viestinnän asiantuntijoita, kuten ajatuspajoja, yliopistoja, tutkimuslaitoksia ja viestintätoimistoja. Viime vuonna Innovation in Politics -kilpailuun ilmoitettiin noin 600 hanketta ja projektia koko Euroopan neuvoston alueelta.

Kilpailuun voi tutustua verkkosivuilla: www.innovationinpolitics.eu 

Lisätiedot: 

Toimitusjohtaja Leena Vuotovesi, Micropolis Oy
p. 040 751 4318, leena.vuotovesi [at] micropolis.fi