Iin taidetyölle valtakunnallista tunnustusta

Iin kunta on ehdolla marraskuussa järjestettävässä Yleisradion Kulttuurigaalassa palkintoluokassa Vuoden Kulttuurikehto.

Vuoden kulttuurikehto on kunta tai kaupunki, joka on merkittävällä tavalla kehittänyt kulttuuritoimintaansa ja on kulttuurin avulla kokoaan suurempi. Kunta tai kaupunki on panostanut saavutettavuuteen, joka tuo kulttuurin lähemmäs ihmisiä ja pitää huolta luovan alan tekijöistään ja heidän toimintaedellytyksistään.

Iin kunta on yksi kolmesta ehdokkaasta kunnan taideohjelmalla.

Iin kunnan taideohjelma ohjaa julkisen taiteen hankintoja kunnassa. Ohjelman toteuttaminen lisää elinympäristön viihtyisyyttä ja kunnan elinvoimaisuutta taiteen avulla. Ohjelman kautta Iihin luodaan kaikkia kuntalaisia osallistavaa taidetta ja tapahtumia toreille, puistoihin ja maisemallisiin kohteisiin. 

”Tunnustusta saa nyt Iin pitkäjännitteinen työ taiteen ja kulttuurin saralla. Olemme todella ylpeitä ehdokkuudesta. Tästä on hyvä jatkaa vaikuttavaa toimintaa kulttuurihyvinvoinnin eteen kunnassa.” toteaa kunnanjohtaja Marjukka Manninen.

Kulttuurigaalan palkinnot julkistetaan Kulttuurigaalassa Tampereella 24.11.

Gaala huomioi laaja-alaisesti suomalaista kulttuuria ja tarkoituksena on palkita tekoja, teoksia ja tekijöitä, joissa on jotain uutta, omaperäistä tai tärkeää.

Lisätiedot:

Jetta Huttunen

Vastaava tuottaja; Taidekeskus KulttuuriKauppila / Iin kunta

jetta.huttunen [at] ii.fi

p. 050 3950 313

Marjukka Manninen

Kunnanjohtaja; Iin kunta

marjukka.manninen [at] ii.fi

p. 050 3900 066