Pentinkankaan liikenneyhteydet valmistuvat syyskuussa 2024

Pentinkankaan yritysalueen rakentaminen on käynnistynyt helmikuussa ja valmistuu syyskuussa 2024.

Urakkaan kuuluvia töitä ovat Rakentajantien rakentaminen, Lieksentien varren yhdistetyn jalankulun ja pyöräilyn väylän rakentaminen 700 metrin matkalle, Pikkutannilantien ja Yrittäjäntien pintaukset sekä valaistuksen ja vesihuollon rakentaminen kyseisille osuuksille. Lisäksi urakkaan kuuluu myös vihertyöt ja asfaltoinnit. 

Rakennustyöt voivat aiheuttaa ajoittaista haittaa Lieksentien liikenteelle. 

Urakoitsijana toimii Säävälät Oy. Työmaahan liittyvissä asioissa yhteydenotoista vastaa työnjohtaja Olli-Pekka Vahtola, p. 045 276 4997, olli-pekka.vahtola [at] saavalat.fi

Iin kunta on saanut vuodelle 2023-2024 Pentinkankaan liikenneyhteyksien parantamiseen rahoitusta Euroopan aluekehitysrahastosta ja Pohjois-Pohjanmaan liitolta.

 

 

 

 

 

 

 

Ilmakuva: Pentinkangas rakentaminen.