Näytetään tulokset 21 - 30 / 30

Koulukuljetukset

Oppilaiden maksuttomat koulukuljetukset hoidetaan voimassa olevaa joukkoliikennettä ja Iin kunnan kilpailuttamaa tilausliikennettä käyttäen.

IiPaja - Työpaja

KOHTI TAVOITTEITA JA OMAA POLKUA

Työpajatoiminta on tarkoitettu nuorille ja aikuisille, jotka tarvitsevat tukea löytääkseen oman polkunsa. Nuorten työpajatoiminta on suunnattu alle 29-vuotiaille.

Vuoden iiläinen ja ympäristöpalkinto

Vuoden iiläinen 2025

Vuoden iiläisen valitsee kunnanhallitus, ja nimitys julkistetaan kotiseutuviikon pääjuhlassa 29.6.2025.

Saajaa pystyi ehdottamaan ajalla 24.2.- 9.3.2025 verkkolomakkeella sekä Iin ja Kuivaniemen kirjastoilla paperilomakkeella.

Hae töihin Iin kuntaan

Iin kunnalla työskentelee yhteensä noin 450 ammattilaista. Tuotamme palveluja 10 000:lle iiläiselle. 

Tuemme Iin kunnassa luovuutta ja innostusta palveluiden kehittämiseen.

Työnantajana Iin kunta on joustava, innovatiivinen, onnistumisia tukeva ja osaamiseen panostava. Omaa työnkuvaasi ja osaamistasi voit kehittää kunnan henkilöstökoulutuksen avulla. Henkilöstöllä on käytettävissään laajat työterveyshuollon palvelut.

Työhyvinvointia ja työssä jaksamista tuetaan lisäksi sekä henkilökohtaisella tyky-rahalla, jota voi käyttää liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointipalveluihin, että työyksiköiden yhteiseen toimintaan suunnatulla tyhy-rahalla. Henkilöstön työhyvinvoinnin ja osaamisen kehittämisen mentorointimalli on palkittu Kuntatyö 2030 -tunnustuksella vuonna 2022.

Työharjoittelu- tai oppisopimuspaikkaa etsimässä?

Ota yhteyttä suoraan toimialan johtajaan, katso yhteystiedot 

Sosiaali- ja terveyspalveluiden Iin toimipisteiden avoimista työpaikoista ilmoittaa Hyvinvointialue Pohde.

Katso avoimet työpaikat Pohde (kuntarekry)